tiistai 30. maaliskuuta 2010

Kirjavaras



Natsi-Saksa toisen maailmansodan keskellä. Kuolema, tarinamme
lempeä kertoja, ei ole koskaan ollut kiireisempi. Hän kohtaa yhdeksänvuotiaan Liesel Memingerin ensimmäisen kerran valkeana
talvipäivänä 1939 saapuessaan noutamaan tämän pienen veljen sielua.
Sota pakottaa kuoleman seuraamaan Lieselin elämää myöhemmin kasvatuskodissa Münchenin lähellä. Pommisuojassa Liesel lukee varastettuja tarinoita naapureilleen ja kellariin piilotetulle juutalaismiehelle. Ja jossakin pisteiden ja niitä seuraavien isojen kirjainten välissä näkyy pilkahdus taivasta ja toivoa.
Sain vihdoinkin luettua loppuun Markus Zusakin Kirjavarkaan. Kirjavaras oli hyvä kirja, vaikka pienoinen pettymys hiipikin mieleeni kirjan loputtua: olin kuullut kirjasta niin paljon, että sen takia ennakko-odotukset olivat niin korkealla. Aluksi oudoksuin kuoleman käyttämistä kertojana, mutta näin jälkikäteen ajatelleen valinta olikin toimiva ja ymmärrettävä.

Suosittelen Kirjavarasta kaikille kirjojen ystäville!

sunnuntai 28. maaliskuuta 2010

Päivänseisaus



Muistan sinut Amandan jälkeen innostuin Virpi Hämeen-Anttilasta niin paljon, että viimeksi Helsingissä käydessäni hankin divarista pari Hämeen-Anttilaa lisää. Jos muuten satutte liikkumaan Helsingissä, suosittelen pistäytymään Hakaniemessä antikvariaatti Interfennicassa. Tuolla on aika kattava kokoelma uusia (tänä ja viime vuonna ilmestyneitä) kirjoja sekä vanhempia kirjoja edullisesti. Erityisesti pidän Interfennicassa siitä, ettei kirjoja ole kohtuuttomasti vaan kaikki ovat hyvässä järjestyksessä ja helposti löydettävissä. Interfennicassa myydään kirjoja myös postitse, mutta muistaakseni ne lähetetään postiennakolla eli postikulut ovat usein kalliimmat kuin kirja.

Ensimmäisenä näista kahdesta kirjasta luin Hämeen-Anttilan tuoreimman eli Päivänseisauksen. Päivänseisaus on vähän erilaisempaa Hämeen-Anttilaa, sillä käsittääkseni muissa kirjoissa päähenkilöinä on nuoria/nuorehkoja humanisteja, mutta tämän kirjan päähenkilöt olivat jo varttuneempaa väkeä.


Paula on luopunut aikoinaan sooloviulistin urasta ja tyytyy soittamaan alttoviulua kvartetissa, toisten varjossa. Hänen avioliittonsa on rikkoutunut, ja nyt lapsetkin ovat lentämässä pesästä. Erik ei saa kirjoillaan toivomaansa menestystä, eikä hän vielä viisikymppisenäkään osaa päättää, haluaako perheen vai ei. Molemmilla on tunne, että he ovat oman elämänsä väliinputoajia.
Kun Paula ja Erik kohtaavat, käy ilmi, että Erik on tuntenut nuorena Paulan pikkusisaren, jonka vuosien takainen kuolema yhä painaa Paulaa. Erik on ollut salaa ihastunut myös Paulaan ja kiinnostuu tästä uudelleen. Mutta onko hänen tunteensa vain halua paeta nykyisyyttä? Voiko Paula rakastaa enää ketään Ollin, aviomiehensä, jälkeen? Mitä tapahtuu elämän taitoskohdassa, kun unelmien ja menneisyyden kanssa on saatava tilit selviksi?


Kirja oli kyllä hyvä, mutta valitettavasti odotin tältä vähän enemmän Muistan sinut Amandan jälkeen. Päivänseisaus vaikutti minusta enemmän väliteokselta, jonka Hämeen-Anttila on kirjoittanut parempaa inspiraatiota odotellessa. Kirjassa huomioni kiinnittyi kieleen, joka oli monin paikoin tönkköä: miksei Hämeen-Anttila voinut päättää, kirjoittaako hän yleis- vai puhekieltä. Nyt samassa repliikissä oli molempia ja vaikutelma oli sekava.

Seuraavana minulla on vuorossa Hämeen-Anttilalata Alastonkuvia ja odotukset ovat korkealla: tätä on kehuttu kovasti.

lauantai 27. maaliskuuta 2010

Romeo ja Julia

Hävettävän vähän tulee luettua ulkomaisia klassikkokirjoja: jotenkin on vaan helpompi napata hyllystä se tänä tai edellisenä vuonna ilmestynyt uutuus. William Shakespearen Romeo ja Julia on roikkunut pakko lukea -listallani ikuisuuden, kunnes nyt sain luettua sen erään toisen bookcrossarin ansiosta. On tuo Bookcrossing vaan hieno juttu!

Romeon ja Julian idea on varmasti monille tuttu, mutta tässäpä juoni lyhyesti: Romeo ja Julia ovat kaksi nuorta veronalaista, joiden suvut (Montaguet ja Capuletit) ovat keskenään riidoissa. Romeo ja Julia tapaavat sattumalta juhlissa ja rakastuvat toisiinsa heti ensisilmäyksellä. Onnettomat tapahtumat aiheuttavat kuitenkin sen, että Julian on esitettävä kuollutta, jotta häntä ei naitettaisi väärälle miehelle. Julia nauttii vahvan myrkkyjuoman, jotta häntä luultaisiin kuolleeksi ja jotta Julia voisi paeta Romeon kanssa Veronasta. Tieto Julian valekuolemasta ei kuitenkaan tavoita Romeota ja tämä juo kuolettavaa myrkkyä. Kun Julia kuulee Romeon kuolemasta, hän menee ja syöksee tikarin rintaansa Romeon ruumiin vieressä.

Kieli-ihmisiä kun olen, ensimmäiseksi huomioni kiinnittyi tietysti näytelmän kieleen. Kieli olikin kaunista, vaikka olikin (tai ehkä juuri siksi)todella vanhahtavaa. Muutamissa kohdissa pokka tosin meinasi pettää. Kyseisen esimerkki on omasta lempikohdastani: Rouva Capulet: "Siis mieti naimistas; sua nuorempana Veronassa on moni säätyläisnainen jo tullut äidiksi: kun muistuttelen, sun iässäs jo äitis olin minä, ja sinä neito yhä. Lyhyesti: sua puolisokses kosii jalo Paris." (sivulta 32.)

Joskus lapsena kuuntelin paljon Movetron-nimisen bändin kappaletta Romeo ja Julia. Kun kuulin, että kyseinen biisi pohjautuu kuuluisaan romaanin, päätin että aikuisena luen tuon kirjan. Nyt on tuokin lupaus täytetty.

keskiviikko 17. maaliskuuta 2010

Maaninkavaara



Mitä mieltä olette miehestä, joka vie naisensa ekatreffeillä
Paavo Nurmen hautajaisiin? Joka hankkii vaimolleen hääkimpun Lasse Virenin häistä ja vie vaimonsa lemmenlomalle Martti Vainion lomakouheroon? Miehestä, joka aina Helsingissä käydessään vie kukkia Paavo Nurmen patsaalle ja suunnittelee Nurmen ja Mannerheimin patsaiden paikkojen vaihtamista keskenään. Miehestä, joka luulee että jokaisen teinitytön haave ole saada isältä jättikokoinen maalaus juoksija Kaarlo Maaningasta? Tämä mies on Urheiluhullu isolla u:lla, eikö totta? Tällainen mies on Martti Huttunen, Miika Nousiaisen Maaninkavaaran päähenkilö.

Martti Huttuselle juokseminen on elämän ja kuoleman kysymys: tähän asti hän on keskittänyt kaikki toiveensa poikansa Jarkon menestymiseen. Martin maailma romahtaa, kun Jarkko katoaa laivalla matkalla kisoista kotiin. Kiskoakseen isänsä mustasta murheesta perheen teini-ikäinen tytär Heidi päättää ryhtyä juoksemaan. Vain sen verran, että isä pääsee taas jaloilleen... Treeni karkaa kuitenkin käsistä eikä Heidillä ole pian muuta elämää kuin juoksu. Ja jos ei juosta niin sitten katsotaan vanhoja kisoja videolta. Harjoittelu alkaa saada koomisempia piirteitä, ja pian Heidi käy koulua painoliivin kanssa. Vihdoin on Sirkka-äidinkin avattava lomakouhero-romantiikan sumentamat silmänsä ja nähtävä asian todellinen laita.

Alkuun suhtauduin tähän kirjaan vähän varauksella, sillä ajattelin tämän olevan niitä perinteisiä "isä elää oman unelmansa todeksi lastensa kautta" -tarinoita, joille multa ei tipu ollenkaan sympatioita. En olisi voinut olla enempää väärässä, sillä kaiken kohelluksensa ohessa Martti on kuitenkin jotenkin kamalan herttainen, jonka uskon kaikesta huolimatta vain tarkoittavan hyvää. Näin siitäkin huolimatta, että miehen valmennusmetodit menevät vähän yli.

Maaninkavaara on todella hyvä satiiri suomalaisen miehen urheiluhulluudesta ja meni kyllä mun suosikkikirjojen top kymppiin. Susa suosittelee lämpimästi!

PS. Kirja vilisi kaikenlaisia juoksutermejä ja etenkin juoksijoiden nimiä, joiden tunteminen kyllä auttoi saamaan tekstistä enemmän irti. Susahan ei tunnetusti ole mikään urheilija, mutta onneksi lähipiiriini kuuluu urheilua ja juoksijoita tunteva ihminen, joka ystävällisesti selvensi vaikeita kohtia. Nyt meikäläinenkin tietää, kuka on Kaarlo Maaninka...

maanantai 15. maaliskuuta 2010

Kuolemanspiraali

Vancouverin olympialaisten aikaan tuli katseltua taitoluistelua ja siitä innostuneena lukaisin Leena Lehtolaisen taitoluisteluaiheisen dekkarin Kuolemanspiraali.

Noora Niemisestä piti tulla pariluistelun maailmanmestari. Kun kuusitoistavuotias luistelijalupaus löydetään surmattuna omilla luistimillaan, särkyvät valmentajien ja vanhempien toiveet. Kuka on syyllinen? Karaokekuningas Vesku Teräsvuori? Espoossa liikkunut pikkutyttöjen ahdistelija? Vai onko murhaaja sittenkin joku Nooran lähimmistä?Ylikonstaapeli Maria Kallion raskaus on edennyt seitsemännelle kuukaudelle, mutta se ei estä häntä paneutumasta intohimoisesti murhan selvittämiseen. Lisäpontena on Marian ja hänen vanhan vihollisensa Pertti Strömin kilpailu rikosylikomisarion virasta. Mutta kuolemanspiraali on pyörähtänyt, eikä sitä ole helppo pysäyttää.

Jotenkin pidän näistä vanhemmista Maria Kallioista enemmän kuin uusista. Syynä on ainakin se, että mukana on vielä ihanan kamala Pertti Ström, ja näissä vanhemmissa osissa Mariakin on jotenkin ihanan tavallinen, kun hän pohdiskelee uran ja perheen yhteensovittamista ja sitä, mitä oikeastaan haluaisi isona tehdä.

Miinusta Kuolemanspiraalille siitä, että loppuratkaisu tuli hieman puskan takaa. En tiedä mitään oikeasta poliisin työstä ja siitä, miten he rikoksia ratkaisevat, mutta tuntui aika uskomattomalta, että Maria suurin piirtein kesken synnytysvalmennuksen keksii, kuka on syyllinen ja jopa motiivin surmalle. Näin jälkeen päin ajatellen murhaajakin oli aika ilmeinen: tietysti se, josta puhuttiin kaikkein vähiten.

Suosittelen kaikille Maria Kallion ystäville!

tiistai 9. maaliskuuta 2010

Muistot



Odotan aina innolla Pirjo Rissasen uutta kirjaa, vaikka parikymppisenä en ehkä olekaan kirjojen otollisinta kohderyhmää. Rissasen kirjat nyt vain ovat jotenkin kamalan herttaisia ja mukaansatempaavia sukutarinoita.

Rissasen uusin kirja Muistot kertoo Ulpusta, joka elää yksin mutta ei ole yksinäinen. Hän pärjää, ajattelevat kaikki - hän itsekin. Eläkkeelle jäänyt äidinkielenopettaja on menettänyt melkein jokaisen perheenjäsenensä. Mies on lähtenyt, tytär on kuollut ja tyttären mukana syntymätön lapsenlapsi.Poika Markus asuu vaimonsa kanssa lähellä, mutta välit eivät ole turhan tiiviit. Miniä Susanna on määrätietoisesti päättänyt, että heille ei tule lasta.Yksinäisyys, lapsettomuus ja lapsen kuolema ovat vaiettuja asioita, jotka pulpahtelevat pintaan. Tulehtuneita aiheita käsitellessään miniä ja anoppi kohtaavat uudella tavalla, eikä se käy kivuttomasti.

Tähän kirjaan en kyllä oikein päässyt mukaan, vaikka olisin tahtonut. Eniten minua häiritsi se, että Ulpu oli liian samankaltainen kuin Rissasen edellisten kirjojen, Posliinihäät ja Sielunsisaret, päähenkilö Aina. Muistot jäi sitä paitsi jotenkin kesken, sillä jos kirjan nimi on Muistot, oletan että siinä käsitellään muistoja eli tässä tapauksessa Ulpun tyttären kuolemaa ja miehen lähtöä sekä Susannan pikkuveljen kuolemaa ja äitisuhdetta. Muistoja tässä käsiteltiinkin, mutta aika pinnallisesti. En esimerkiksi saanut oikein selville, miksi Martti lähti ja mitä Susannan äiti tiesi poikansa kuolemasta. Kirjakin loppui töksähtäen aivan kuin välistä olisi jäänyt muutama sivu pois.

Muistoja lukiessa tuli mieleen, että kirja taisi olla kustantajan ehdotus, ei Rissasen. Niin kiireellä tehdyltä ja väkinäiseltä kirja tuntui. Mutta onhan tämä kirja vakilukemista niille, jotka ovat aikaisemmatkin Rissaset lukeneet.

torstai 4. maaliskuuta 2010

Terveisiä pallomerestä!




Jos mun pitää sanoa yksi ihminen, jota kadehdin, on valinta aika helppo: Anna-Leena Härkönen. Kadehdin naisen nasevaa kirjoitustyyliä, mustaa huumoria ja etenkin rohkeutta. Härkönen kirjoittaa avoimesti omista kokemuksistaan eikä ajattele "mitäköhän ihmiset tästä ajatelevat". Ja kun ihmiset eivät sitten ymmärrä, ei sekään tunnu häntä paljon haittaavan. Härkösen kolumnikokoelma Terveisiä pallomerestä ja muita kirjoituksia oli taas sitä tuttua Härköstä: hilpeää ja jotenkin... Hauskaa. Kirjaa lukiessa repeilin moneen otteeseen ja kaikkein kovimman kikatuskohtauksen aiheuttivat ohjeet hyvään elämään sekä pettäjän käsikirja. Lisää, Anna-Leena, lisää!

Äidiksi tultuaan Anna-Leena Härkönen on jatkanut paitsi kirjoittamistaan Image-lehteen myös kasvuaan ihmisenä ja naisena. Saamme lukea millaista on lapsen odottaminen tietoyhteiskunnassa, mitä pikkulapsen vanhempien tulee tietää ja mitä unohtaa, millaisia ovat kotiäidin ja uraäidin erot, mikä on totuus lapsen kanssa matkustamisesta.

Ei kirjailija ole sulkenut silmiään äitiyden ulkopuoliselta todellisuudeltakaan. Kokoelma sisältää muun muassa taksinkuljettajan ylistyksen, keski-ikäistymisen tärkeimmät oireet, käsityksiä Amerikasta ja suomenruotsalaisuudesta sekä tiivistelmän valokuvauksen, kielillä puhumisen, puolison pettämisen ja naisen vaatetuksen filosofiasta.

Terveisiä pallomerestä on riemastuttavaa jatkoa Anna-Leena Härkösen vuonna 1999 ilmestyneelle Kauhun tasapainolle.


5/5