maanantai 6. huhtikuuta 2009

Hyvä sängyssä

Monet ovat kehuneet Jennifer Weinerin romaania Hyvä sängyssä ja myönteisten arvoiden vuoksi hankin divarista kyseisen opuksen itselleni. Kirja ehti kuitenkin kerätä pölyä hyllyssäni usean kuukauden ajan ennen kuin se pääsi lähempään tarkasteluun. Luettuani kirjan voin hyvillä mielen liittyä kehujien joukkoon, sillä kirja oli hauskasti kirjoitettu ja tapahtumarikas kuvaus XL-kokoisen naisen elämästä- siis juuri täydellistä hömppää.

Cannie on ylipainoinen nainen, joka työskentelee toimittajana ja on vastikään eronnut poikaystävästään Brucesta. Eräänä päivänä Cannie huomaa lehdessä Brucen kolumnin “Hyvä sängyssä”, jossa kerrotaan seurustelusta XL-kokoisen naisen kanssa. Cannie päättelee, ettei XL-kokoinen nainen voi olla kukaan muu kuin hän itse. Kolumnin jälkiseurauksena Cannie päättää ottaa itseään niskasta kiinni ja ryhtyä laihduttamaan. Asia on helpommin sanottu kuin tehty ja tästä päätöksestä alkaa rumba, jossa kova itseluottamus, rempseä huumori ja taistelutahto ovat tarpeen. Tämän enempää en viitsi juonesta paljastaa, mutta kirjassa riittää vauhtia ja vaarallisia tilanteita, mikä tosin on hyvä asia, kun kirjassa on kuitenkin yli 500 sivua.

Vaikka en ihan XL-kokoa olekaan niin monet Cannien tuntemukset olivat aivan kuin omasta päiväkirjastani, niin todenmukaisesti ne kuvailivat vartaloonsa tyytymättömän naisen mietteitä. Lukiessani tunsin suurta sääliä Cannieta kohtaan, sillä hänen plastiikkakirurgi-isänsä oli aina antanut ymmärtää ettei Cannie ylipainoisena kelpaa mihinkään. Kuvottavaa ajatella, että tuollaisia isejä on olemassa. Kirjan hauskinta antia oli Cannien kuvailu äidistään, joka avioeron jälkeen oli löytänyt sisäisen lesbonsa ja muuttanut yhteen Tanyan kanssa. Kirjassa lesboutta käsitellään aika vähän, mutta Cannien pohdinnat äitinsä seksuaalisesta suuntautumisesta (siitä, miksi äidistä oli tullut sellainen) olivat ainakin minusta koomisia ja siksi hauskaa luettavaa.

Hieman ihmettelin, miksi Cannie halusi välttämättä roikkua Brucessa, joka oli minusta pelkkä lapsillinen machoilija. Miettikääpä nyt, kuka fiksu mies haluaa kohottaa imagoaan laittamalla omahyväisesti kolumninsa nimeksi “Hyvä sängyssä” (varsinkin, kun Cannien mielestä ei todellakaan sitä ole). Näistä sankareista kuka tahansa fiksu ja omanarvontuntoinen lady haluaa takuulla pysyä kaukana. Ja Brucen käytös Cannieta kohtaan… Usch! Onneksi Cannie kuitenkin lopulta tajuaa, mikä hänelle on parasta.

Todella hyvä kirja, suosittelen ehdottomasti luettavaksi. Takakantta lainatakseni: “Tämä romaani on niin uskomattoman hauska ja vangitseva, että siihen kuuluisi liittää varoitus: Älä lue junassa tai saatat ajaa asemasi ohi!”

Ei kommentteja: