maanantai 18. lokakuuta 2010

Jäämeri, jäähyväiset ja minä



Luen Terhi Rannelan uusimman nuortenkirjan aina heti sen ilmestettyä, koska Rannela on minusta yksi parhaimpia kotimaisia nuortenkirjailijoita. (Onko niitä muka paljonkin?!) Rannelan tyylissä viehättää se, että hän kirjoittaa nuorten elämästä, iloista ja suruista, mutta kuitenkin sortumatta synkistelyyn. Tuo synkistely oli helmasynti niissä 90-luvulla kirjoitetuissa nuortenkirjoissa, joita luin itse nuorempana. Näiden kirjojen kannetkin olivat kauhean synkkiä, mutta pahus kun ei vaan tule yhtään kirjaa mieleen esimerkiksi. Tai yksi taisi olla joku Kukka kumminkin, joka kertoi alkoholistiäidin tyttärestä muistaakseni jossain Lapissa.

Viime aikoina Terhi Rannela on kirjoittanut matkustamisesta kertovaa sarjaa, jonka päähenkilönä ja kertojina ovat olleet yläastelainen pariskunta Kerttu & Mira. Jäämeri, jäähyväiset ja minä on sarjan päätös osa, ja aiemmista osista poiketen päähenkilönä on Miran kaveri Ilari. Ilari, Kerttu, Mira ja Ilarin veli lähtevät road tripille pohjoiseen Jäämeren rannalle. Matkalla on tarkoitus tavata Kertun isä sekä Ilarin Kilpisjärvellä asuva nettiystävä-Heta, johon mansen kovin pelimies on korviaan myöten rakastunut.

Tästä kirjasta oli havaittavissa aika selkeitä opetuspyrkimyksiä, sillä kirjan henkilöistä kaksi oli lesboja, Ilari istui pyörätuolissa ja Heta on syöpäsairaus. On hienoa, että kirjoissa käytetään erilaisia päähenkilöitä, mutta kyllä sanoma on aika selvä, jos heidät dumpataan kaikki samaan kirjaan.

Koko Kerttu ja Mira -sarja on tähän asti ollut tosi mielenkiintoista luettavaa, mutta tämä viimeinen osa veti tasoa alas. Kirjassa ei tapahtunut oikein mitään muuta kuin päämäärätöntä koheltamista ja matkapäiväkirjan täyttöä, ei siis mitään kunnon juonta kuten aiemmissa osissa. Aiemmissa Amsterdamiin ja Goalle sijoittuvissa kirjoissa oli hienoa ympäristön kuvailua, mutta tässä viimeisessä osassa se jäi ikävä melkein kokonaan puuttumaan. Kertun ja Miran tarina siis päättyi tähän osaan (miksen osaa ajatella, että tässä sarjassa on kolmaskin päähenkilö, Ilari?), mutta odotan innolla, millaisia henkilöitä Rannela seuraavaksi esittelee.

Ei kommentteja: