maanantai 6. syyskuuta 2010

Kaksi rakkautta



En ole aiemmin lukenut yhtäkään Paula Havasteen kirjaa, mutta Jossu kehui Havasteen uusinta kirjaa sen verran vakuuttavasti, että marssin kirjastoon ja pistin kirjan varaukseen. Ilman suositusta en olisi kirjaa varmaan lukenut, sillä nimi Kaksi rakkautta kuulosti ällön harlekiinimaiselta. Harlekiinia tässä ei tosin ollut, vaan kirja kertoo sota-ajasta sekä nuoresta äidistä ja vaimosta, Annasta, joka yrittää selviytyä sota-ajan kurimuksesta miehen ollessa siellä jossakin. Koska olen kiinnostunut suomen historiasta, ja varsinkin sota-aika sekä naisten asema ja elämä tuolloin kiinnostaa, oli kirja täydellistä luettavaa. Kirja tulikin ahmittua junamatkan aikana.

Kirjan juoni oli harvinaisen vetävä, sillä se kuvasi kahta erilaista rakkautta. Takakansi sanoo seuraavaa: Anna ei vielä aavista, ettei sotaa kestäisi kuin seuraavaan kesään. Tuntuu, että näin on ollut aina, ja elämä kotirintamalla on kovin ankeaa. Tähänkö nuoruus meni, eikö koskaan enää ole niin kevyttä ja hauskaa kuin ennen? Mies on rintamalla, ystävät Helsingissä, lapset talkoissaan ja kerhoissaan. Pieneen kylään muuttaneella nuorella perheenäidillä ei ole muuta tekemistä kuin tenttiä viimeisiä yliopisto-opintojaan. Silloin kuvaan astuu hurmaava Tuji-serkku, joka on oikea filmitähti ja melkoinen hurmuri. Annan polvet notkahtavat, ja hädissään hän heittäytyy suin päin rakastumisen huumaan. Miten siitä voi selvitä? Miten arkeen voi palata sen jälkeen, kun koko iho hehkuu polttavana Tujin kosketuksesta?Jatkosodan viime kuukausiin sijoittuva kiihkeä tarina kertoo rakastumisesta, kaipuusta ja hehkusta, naiseuden ja äitiyden yhteen sovittamisesta.

Kaksi rakkautta oli todella miellyttävä tuttavuus. Kirja oli rakennettu niin, että se oli pakko ahmia alusta loppuun, sillä halusin tietää miten Annan ja Tujin lopulta käy ja kuka Tuji on. Lopussa tunsin valtavaa myötätuntoa Annaa kohtaan, olisin niin toivonut, että Annan elämä palaisi taas takaisin sellaiseksi kuin se oli ennen sotaa. Tai kuka ties se palasikin, sillä kirjan loppu jäi vähän avoimeksi. Kiinnostavaksi kirjan teki myös kerronta, sillä tässä oli aika vähän dialogia ja muuten tarinaa kerrottiin Annan näkökulmasta. Ehkä tällainen ratkaisukin houkutteli osaltaan ahmimaan kirjaa?

Ei kommentteja: