maanantai 15. maaliskuuta 2010

Kuolemanspiraali

Vancouverin olympialaisten aikaan tuli katseltua taitoluistelua ja siitä innostuneena lukaisin Leena Lehtolaisen taitoluisteluaiheisen dekkarin Kuolemanspiraali.

Noora Niemisestä piti tulla pariluistelun maailmanmestari. Kun kuusitoistavuotias luistelijalupaus löydetään surmattuna omilla luistimillaan, särkyvät valmentajien ja vanhempien toiveet. Kuka on syyllinen? Karaokekuningas Vesku Teräsvuori? Espoossa liikkunut pikkutyttöjen ahdistelija? Vai onko murhaaja sittenkin joku Nooran lähimmistä?Ylikonstaapeli Maria Kallion raskaus on edennyt seitsemännelle kuukaudelle, mutta se ei estä häntä paneutumasta intohimoisesti murhan selvittämiseen. Lisäpontena on Marian ja hänen vanhan vihollisensa Pertti Strömin kilpailu rikosylikomisarion virasta. Mutta kuolemanspiraali on pyörähtänyt, eikä sitä ole helppo pysäyttää.

Jotenkin pidän näistä vanhemmista Maria Kallioista enemmän kuin uusista. Syynä on ainakin se, että mukana on vielä ihanan kamala Pertti Ström, ja näissä vanhemmissa osissa Mariakin on jotenkin ihanan tavallinen, kun hän pohdiskelee uran ja perheen yhteensovittamista ja sitä, mitä oikeastaan haluaisi isona tehdä.

Miinusta Kuolemanspiraalille siitä, että loppuratkaisu tuli hieman puskan takaa. En tiedä mitään oikeasta poliisin työstä ja siitä, miten he rikoksia ratkaisevat, mutta tuntui aika uskomattomalta, että Maria suurin piirtein kesken synnytysvalmennuksen keksii, kuka on syyllinen ja jopa motiivin surmalle. Näin jälkeen päin ajatellen murhaajakin oli aika ilmeinen: tietysti se, josta puhuttiin kaikkein vähiten.

Suosittelen kaikille Maria Kallion ystäville!

Ei kommentteja: