maanantai 4. toukokuuta 2009

Musta

Musta on Eppu Nuotion esikoisdekkari ja Pii Marinista kertovan sarjan ensimmäinen osa. Pii on toimittaja, joka siirretään Pasilasta Turkuun tekemään ohjelmia. Pii on viihtynyt Helsingissä hyvin, mutta monille katsojille musta nainen uutisissa on kauhistus. Pii saa kummallisia puhelinsoittoja ja kirjeitä, ja niin hänet siirretään Turkuun pois ihmisten silmistä. Kun avomieskin löytää uuden naisen, ei Piitä pidättele mikään pääkaupungissa. Toimituksessa Pii saa heti raportoitavaksi Käkelän kirkkoherran surman. Kuka halusi murhata viimeisillään raskaana olevan naisen, joka on kaikenlisäksi pappi. Henkilökohtaiset syyt ajavat Piitä tutkimaan tapausta tarkemmin, eikä aikaakaan kun toimittaja joutuu elämänsä pinteeseen.

Musta on Nuotion dekkareista ehdottomasti paras ja sen aihe on todella herkullinen: raskaana olevan pappisnaisen murha, joka sekoittuu myös muihin murhiin. Varsinainen sarjamurhaajatarina siis. Mustassa kiinnostavaa on myös tv- ja radiotyön asiantunteva kuvaus sekä ajankohtaisten aiheiden eli rasismin tuominen mukaan tarinaan. Musta on kirjoitettu vetävästi, mutta niin tässä kuin monissa muissakin Nuotion dekkareissa, murhaaja selviää melko yllättäen. Tässä kuitenkin annetaan teolle selvä motiivi. Välillä ruumiinavauspöytäkirjojen ja eri sairauksien kuvailu menivät yli hilseen- minulla kun ei ole alan sanasto kovin hyvin hallussa:)

Kaiken kaikkiaan mukaansatempaava ja nopea lukukokemus.

Ei kommentteja: