Ajattelin ottaa ekaksi käsittelyyn Anna-Leena Härkösen viime vuonna ilmestyneen “kohuromaanin” Ei kiitos. Tämä kirjahan aiheutti ilmestyessään pienoisen kohun, sillä kirja käsittelee mielenkiintoista aihetta, miehen haluttomuutta. Tässä maailmassa on perin kummallista, jos mies ei halua seksiä, miestä kun pidetään aina valmiina panokoneena, jonka pitäisi takuuvarmasti kyetä tyydyttämään nainen kuin nainen. Tässä kirjassa nainen on kuitenkin se, joka vonkaa, ja mies se joka valittaa päänsärkyä. Mielenkiinnosta surffailin muutamalla keskustelupalstalla katsomassa, mitä muut ovat olleet tästä kirjasta mieltä. Aika huvittavaa oli, että miesten (?) kommentit olivat suurin piirtein tätä luokkaa: “Kirjailija on huora ja päähenkilö on huora ja kaikki jotka lukee tätä on huoria.” Mitäpä tästä voisi sitten päätellä, taisi aihe liipata aika läheltä…
Mutta joka tapauksessa tartuin tähän kirjaan innokkaana ja ennakko-oletuksia täynnä, olihan kirjasta puhuttu niin paljon. Mutta mutta… Taisi olla liian suuret oletukset, sillä kirja oli pienoinen pettymys. Ei, älkää käsittäkö väärin, sillä mielestäni kirja kuuluu Härkösen parhaimpiin, mutta jotenkin se haluttomuusteema jäi taka-alalle ja tärkeämmäksi nousivat ne syyt, jotka tähän haluttomuuteen johtivat. Eikä muuten ollut todellakaan niin rajua tekstiä kuin väitettiin eikä se myöskään sisältänyt yhtä hurjia ja yksityiskohtaisia seksikohtauksia kuin annettiin ymmärtää. Tai sitten minä olen niin kovanahkainen:) Ensin kuitenkin lienee parasta selventää, mitä tässä kirjassa tapahtuu.
Päähenkilönä on päälle nelikymppinen saksanopettaja-Heli, joka toimii minä-kertojana, sekä hänen puolisonsa Matti, joka on niin ikään opettaja. Pariskunnalla on periaatteessa kaikki hyvin, on töitä jne. ja perheen teini-ikäinen Sissi-tytärkin viettää entistä enemmän aikaa muualla kuin kotona. Helillä ja Matilla olisi vihdoinkin aikaa olla kahden, mutta Matti ei halua seksiä. Ollenkaan. On nöyryyttävää tulla torjutuksi kerta toisensa jälkeen:“ Hullu, mitä sä nyt…”, “kulta, sä oot sulonen mutta mua väsyttää”, “Taasko?”, “Hei mä sanon nyt heti ennen kun sä jatkat, että musta ei oo siihen”, “Siirretäänkö huomiseen?”, “Mikä sulla nyt on?”, “Justhan me viime viikonloppuna oltiin”, “Tää tuli rakas nyt vähän äkkiä” jne. loputtomiin. Heli yrittää ja yrittää, mutta hellävaraisista vihjauksista, hemaisevista alusvaatteista ja suorasta toiminnastakaan ei ole apua. Lopulta Heli lakkaa yrittämästä. “Mites sun niskat?” he kyselevät toisiltaan. Ennen niin intohimoinen suhde muuttuu Heli&Matti Oy:ksi.
Heti kirjan alussa Sissi lähtee Englantiin ja Heli ja Matti jäävät kotiin keskenään. Kirjassa käsitellään pitkät pätkät parin hääpäivälomaa, joka ei suju (Helin) suunnitelmien kotiin. Kotiin palattua Heli tekee radikaalin päätöksen: kun seksiä ei saa kotoa, sitä on hankittava muualta. Kuten arvata saattaa, Helin ratkaisu on rakastaja. Ihan kaikkea ei voi kertoa, etten tulisi paljastaneeksi liikaa kirjan juonta…
On vaikea sanoa, kumpaa kirjan henkilöistä symppaan enemmän. Toisaalta Matti on ärsyttävä vässykkä, joka istuu tietokoneella virttyneissä verkkareissa eikä kuule eikä näe muita ihmisiä. Matin touhuja seuratessa tulee mieleen, että ennemmin olen sinkku kuin otan tuollaisen miehen vaivoikseni:) Toisaalta Matin sulkeutuneisuus ja apaattisuus johtuu siitä, että hän ei saa Heliltä kaipaamaansa tukea silloin, kun elämä potkii päähän. Heli taas on hyvin nykyaikainen ihminen, sillä häntä kiinnostaa vain oma mielihyvä. “Olkoon miehellä mikä hyvänsä, kunhan vaan muistaa välillä antaa”, kuuluu Helin motto. Tuollaisen jyrän kanssa eläminen käy hetkittäin vaikeaksi. Heliä ei paljoa Matin murheet jaksa kiinnostaa ja siinä on syy siihen, miksi pariskunnan tilanne on sellainen kuin on.
Kirjan loppu jää avoimeksi eikä lukijalle selviä, miten pariskunnan välit siitä kehittyvät. En ole ihan varma siitä, toivoisinko Matin ja Helin palaavan yhteen. Pariskunnalla kun on niin paljon selvittämättömiä asioita. Toisaalta heillä on yhteinen tytär, joka on jo ennen Englantiin lähtöä kantanut huolta vanhempiensa väleistä. Lasten takiahan sitä on kuitenkin usein päätetty jatkaa… Matille toivoisin ymmärtäväisempää puolisoa ja kykyä puhua tunteistaan, Helille taas enemmän myötäelämisen kykyä. Ja mitä yhteenpalaamiseen tulee niin kaikkeenhan sitä pystyy, jos tahtoa löytyy…
Kaikenkaikkiaan Ei kiitos oli hauskinta luettavaa, mitä olen pitkiin aikoihin lukenut. Härkösen tuttu huumori puree (mikä ällöttävä ilmaus, mutta parempaakaan en keksinyt!) tässäkin kirjassa. Monta kertaa sain nauraa hekottaa Helin epätoivoisille viettely-yrityksille (sääli kämppiksiäni!) ja raivota äänettömästi Matin velttoilulle.
Kirjan kaksi hauskinta ja mieleenpainuvinta hahmoa ovat Helin ja Matin tytär Sissi, jonka teinimeininkiä Härkönen kuvaa loistavasti: “Onko sulla matkakuume?” ,”No ei tod.”, “Muuten, tota napapaitaa et pane lentokoneeseen”, “Ja miks?” ,”Siks että siellä vetää… Ja se on liian rohkee”, “Äitis oli”. Toivottavasti en tulevaisuudessa joudu opettamaan näitä pikku-sissejä:) Toinen mieleenpainuva henkilö on hivenen hörhö Manna, Helin ystävätär, jonka elämä pienen vauvan kanssa ei suju ongelmitta: “Jos toi lapsi ei kohta lopeta niin mä soitan poliisit– tämä on kotirauhan häirintää. Täällä kirkuu joku ihminen, jota mä hädin tuskin tunnen.”
Ei kiitos aiheutti sen, että nyt on pakko saada lukea muitakin Härkösiä. Ja jään myös malttamattomana naisen uutta kirjaa, johon tosin taitaa mennä vielä jokunen vuosi…
4-/5
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti