sunnuntai 3. toukokuuta 2009

Hurmaava mies

Uutinen hurmuripoliitikko Paddy de Courcyn kihlauksesta kohahduttaa koko maata, mutta neljälle naiselle se on erityisen merkityksellinen.

Stylisti Lolalla on toden totta syytä olla kiinnostunut siitä, kenet Paddy nai, sillä vaikka hän on tämän tyttöystävä, Lola ei ole tuleva morsian. Murheenmurtama Lola pakenee Dublinista pieneen rannikkokylään toipumaan. Lomaidylli kuitenkin rikkoutuu, kun paikalle päristelee helikopterillaan piinkova toimittaja Grace. Hän on päättänyt kirjoittaa paljastusjutun de Courcystä ja uskoo, että Lolalla on hallussa tarinan ainekset. Marniella, Gracen kaksoisisarella, voisi myös olla Paddysta paljon kerrottavaa. Paluu menneisyyteen uhkaisi kuitenkin romuttaa Marnien huolella rakentaman täydellisen elämän kulissit. Entäpä tuleva rouva de Courcy, Alicia? Hän on odottanut tätä hetkeä kauan ja päättänyt ryhtyä täydelliseksi poliitikon vaimoksi. Mutta tunteeko Alicia todellisen, kamalan hurmaavan Paddy de Courcyn?

Näin kerrotaan Marian Keyesin Hurmaavan miehen takakannessa. Hurmaava mies on samanlaista kevyttä hömppää kuin Keyesin aiemmatkin romaanit, mutta viihteellisten ainesten sekaan on tällä kertaa upotettu myös vakavampia kertomuksia alkoholismista, parisuhdeväkivallasta ja sairaasta vallanhimosta toista ihmistä kohtaan. Olen aina miettinyt, miksi naiset pysyttelevät kimpassa sadististen ja väkivaltaisten miesten kanssa ja Hurmaava mies tarjoaa kysymykseeni yhden vastauksen. Ihmisen ulkokuoresta ei todellakaan voi tietää, mitä sisällä liikkuu.

Hyvä kirja, joskaan ei mahdu Marian Keyesin parhaimpien kirjojen joukkoon.

Ei kommentteja: