tiistai 16. kesäkuuta 2009

Viistotaival

Kesä tuntuu olevan poistokirjamyyntien kulta-aikaa ja minäkin olen käynyt ahkerasti penkomassa kirjastojen valikoimia. Poistomyynneistä peräisin on tämäkin viimeksi lukemani kirja eli Orvokki Aution Viistotaival, joka aloittaa Armista ja Olavista kertovan sarjan.

Kirjan tapahtumat sijoittuvat muutaman vuosikymmenen päähän pieneen kylään Pohjanmaalle. Aholan Armi on 18-vuotias pesäpalloa pelaava nuori nainen, kun pirssikuski ja häntä viitisentoista vuotta vanhempi Olavi iskee silmänä tyttöön. Armi ihastuu mieheen palavasti vaikka Olavi onkin vanha ja lihava. Armin vanhemmat vastustelevat liittoa, sillä Olavilla on viisivuotias, avioliiton ulkopuolella tehty lapsi, josta Armi ei tiedä mitään. Pariskunta kuitenkin avioituu ja muuttaa Olavin kotitilalle Larvaan, jota emännöi Olavin äiti yhdessä halvaantuneen sisarensa kanssa. Naiset ovat niin onnessaan siitä, että Olavi on kaikesta huolimatta onnistunut löytämään itselleen hyvän ja fiksun vaimon, että yrittävät kaikin tavoin estää Armia kuulemasta totuutta Olavin menneisyydestä. Tämä tapahtuu siten, että Armilta lähestulkoon kielletään kaikenlainen yhteydenpito ulkomaailmaan. Kauhistuneena luin kuvauksia Armin kohtelusta, vaikka Larvan naiset kai kuvittelivat vain suojelevansa Armia mielipahalta. Onneksi Armi muuttui kirjan loppua kohden uhmakkaammaksi ja kirjan lopusta jäi sellainen käsitys, että seuraavassa osassa Armin ja Olavin välillä kipunoi enemmänkin.

Viistotaival on mukavan kevyttä kesälukemista, joskaan ei sitä kovinta hömppää. Ihaninta kirjassa oli pohjolaismurre, josta sain paljon paremmin selvää kuin esim. Eira Pättikankaan kielestä. Viistotaivaalla on myös kaksi jatko-osaa, Kotipesä ja Merkki päällä, joiden kautta voin edelleen seurata Armin ja Olavin elämää.

Ei kommentteja: