sunnuntai 31. heinäkuuta 2011

Kettukujan tytöt

Asta Ikosen Kettukujan tytöt tarttui mukaani kirjastosta ihan sattumalta: selailin lastenosaston hyllyjä hajamielisesti, kun näin tämän kirjan, joka oli yksi suurimmista suosikeista lapsena, mutta vuosien kuluessa kirja on painunut muistoissani jonnekin taka-alalle. Riemusaatossa raahasin nyt kuitenkin kirjan kotiini tarkastaakseni, vieläkö tämä kolisee kuten ennen vanhaan.

Kirjan päähenkilö on Kaisu, jonka elämä mullistuu 13-vuotissyntymäpäivänä; Kaisun eläinlääkäri-äiti ehdottaa muuttoa uuteen kotiin. Pian Kaisu, hänen sisarensa ja perheen vaikuttava lemmikkipaljous muuttavat vanhaan omakotitaloon laitakaupungille. Muutto tuo lisää vauhtia Petterssonin naisväen elämään, sillä uudessa kodissa ramppaa useita isäpuoliehdokkaita ja erilaisia karvakorvia. Koulun alkaessa Kaisun elämän täyttää eläinten lisäksi uusi bestis Maiju ja naapuriin muuttanut Toni, joka tosin aluksi tuntuu ärsyttävältä kiusankappaleelta, mutta talvella järjestettävän leirikoulun aikana paljastuu ihmiseksi.

Tämä on tyttökirja parhaimmillaan. Tämä on herttainen hyvänmielen kirja vähän Mari Lampisen Anni-kirjojen tyyliin, sillä kirja on arkinen, mutta ei silti mikään tylsä: kirja kuvaa Kaisun koti-, koulu- ja kaverielämää humoristisesti. Kirjan asiantuntevat kuvaukset eläinlääkärin työstä kiinnostavat varmasti monia kirjan kohderyhmään (n. 11-vuotiaat) kuuluvia (ja myös minua ei-kohderyhmään-kuuluvaan). Kyllä kannatti lukea uudestaan.

Merkillepantavaa kirjassa oli se, että se on kirjoitettu kokonaan puhekielellä ja muistini sopukoista kaivoin sen tiedon, etä ilmestyessään (reilut 10 vuotta sitten) tuota puhekieltä olisi kauhisteltu. En muista oliko se tämä kirja vai joku muu, mutta ainakin oma opettaja oli siitä ihan kauhuissaan ja pelkäsi, että aineissakin alkaisi vilistä kirjan innoittamana pelkkää puhekieltä=) Nyt tuo kauhistelu lähinnä huvitti, sillä minusta puhekieli sopi nuortenkirjaan kuin nyrkki silmään, varsinkin kun Kaisu toimi kirjassa minä-kertojana. Kirjailija lienee kuitenkin saanut paljon negatiivista palautetta kirjoitustyylistään, sillä tämän trilogian kaksi muuta osaa on kirjoitettu kirjakielellä.

3½ /5

************Lapsuuden suosikit -haaste****************** 

Kuolema sanoo irti

Saana Saarisen dekkari Kuolema sanoo irti tarttui kirjastosta mukaani kesälukemiseksi outipakkasmaisen nimen perusteella. Kirja on toinen osa kolmiosaista Viola Glas -sarjaa.

Kirjan juoni on hyvin perinteinen: Viola on toimittaja, joka työssään onnistuu sotkeutumaan erilaisiin rikoksiin. Kirjassa Kuolema sanoo irti suuri lehtijätti Laatulehdet Oy järjestää massiiviset yt-neuvottelut eikä aikaakaan kun varatoimitusjohtaja Birgit Kara surmataan. Freelance-toimittaja Viola Glaskin sekaantuu jutun tutkintaan, sillä moni hänen ystävistään joutuu epäillyksi. Yt-neuvotteluiden vuoksi monella on kaunoja Birgitiä kohtaan, joten murhaajaehdokkaita löytyy, mutta lukijan onneksi motiivia ja murhaajaa ei ole kovin helppo päätellä.

Kirjan lukeminen eteni välillä aivan tuskastuttavan hitaasti, mutta syy ei ollut tarinassa vaan siinä, että kirjassa viljeltiin runsaasti viitauksia sarjan aiempaan osaan, jota en siis ole lukenut. Tuntui raskaalta lukea selostuksia aiemmasta osasta, kun en ole sitä lukenut. Samoin hieman häiritsevältä tuntui, etten tiennyt mitään Violan iästä tai ulkonäöstä tai taustasta. Tämä kaikki olisi varmaan selvinnyt, jos olisin aloittanut lukemisen sarjan alusta. Kirjan on kustantanut pieni kustantamo, Luovinet, ja lukiessa pelkäsin että teksti olisi kömpelöä. Huoli oli kuitenkin turha, sillä teksti eteni sujuvasti eikä kielessäkään ollut suuria kömmähdyksiä, paitsi että jotkut dialogit tuntuivat vähän teennäisiltä. Kaiken kaikkiaan Kuolema sanoo irti oli kevyttä ja viihdyttävää kesälukemista, ei ehkä kovin mieleenjäävää, mutta toimi hyvin rentoutumiseen 10 tunnin työpäivän jälkeen.

3-/5

tiistai 26. heinäkuuta 2011

Kirjoja lupauksista huolimatta

Olen tehnyt itselleni lupauksen olla hankkimatta lisää kirjoja, sillä muutan pian pikkuruiseen asuntoon, ja muuton vuoksi joudun luopumaan useista kirjoista. Kirjoja on kuitenkin vaikea olla ostamatta, sillä varsinkin kesällä niitä myydään joka paikassa ja eri kaupungeissa kierrellessä tulee automaattisesti tarkastettua paikalliset divarit ja kirppikset.

Mainitsin blogissani jo aiemmin jokakesäisestä kirouksesta, kirjaston poistomyynneistä, joista tulee haalittua kirjoja enemmän kuin laki sallii. Poistomyynnit jatkuvat täällä edelleen ja olen joka viikko piipahtanut tarkastamassa uudet valikoimat. Eikä sieltä ole tyhjin käsin tarvinnut lähteä, sillä tässä on kolmen viikon saldo:


Anna-Leena Härkönen: Jos joku kysyis multa. Lauluja
Marja Orkoma: Unikkopolku 21
Arto Paasilinna: Hurmaava joukkoitsemurha
Katri Vala: Kootut runot
Ulla-Lena Lundberg: Marsipaanisotilas
Kaari Utrio: Kalevalan tyttäret

Varsinkin tuo Valan runokokoelma oli uskomattoman hyvä löytä, sillä olenkin havitellut sitä omaan hyllyyni ja nyt sain sen vaivaisella eurolla. Samoin Härkösen kirjaan olen tyytyväinen, sillä sitä en ole aiemmin lukenutkaan. Orkoman kirjan voisi myös laskea hyviin löytöihin, sillä kirja on ilmestynyt vasta viime vuonna ja nyt se oli jo poistettu. Muuta vikaa en kirjasta löytänyt kuin että kaksi sivua oli teipattu reunoista.
Tämänpäiväisellä kirjastoreissulla bongasin kirjojenvaihtohyllystä Anne B. Ragden Berliininpoppelit-trilogian. En ole kyseistä trilogiaa lukenut, mutta tottahan se lähti mukaan, kun ilmaiseksi sain:)


Eilen pistäydyin vapaapäivän kunniaksi Tampereella. Vaikka ohjelman päänumero oli halpojen työvaatteiden metsästys alennusmyynneistä ja Tillikan terassilla käynti, ehdin katsastaa myös maailman ahtaimman divarin valikoimat Hämeenkadulla. Sieltä löytyi tämä:

Jospa nyt ei tarvitsisi vähään aikaan ostella mitään...:)

sunnuntai 24. heinäkuuta 2011

Se on moro, hullu luokka

Kun puhun lapsuuteni suosikkikirjoista, ei niistä voi puhua ilman Kaisa Ikolan kirjoittamaa Hullu luokka -sarjaa. Hullu luokka -kirjat olivat suursuosikkejani joskus ala-asteella ja kirjat kuluivatkin käsissäni monta kertaa. Olin erityisen iloinen, kun sain houkuteltua kaksi kaveriani näiden kirjojen ystäväksi ja kolmestaan siteerasimme välkillä parhaimpia juttuja näistä kirjoista.

Hullu luokka on kymmenosainen sarja (kaksi ekaa osaa ovat Kaisa Ikolan ja Minna Kulmalan käsialaa), joka ilmestyi 90-luvulla. Sarja kertoo 8B-luokasta (myöhemmin 9B), joka on koko koulun villein. Eivät oppilaat ole pahoja, mutta kun he ovat idearikkaita, ehtiväisiä ja aktiivisia on selvää, että kaikenlaista sattuu. Kirjan keskushenkilöitä ovat Miina, Anna ja Emilia sekä pojat Loiva ja Herbert, mutta kirjoissa nähdään myös muita luokan oppilaita ja suuri joukko opettajia, joilla on hauskoja lempinimiä kuten Lentävä komeetta, Sputnik ja Napsu.

Sarjan kirjat noudattavat kaikki samaa kaavaa sen suhteen, että niissä kuvataan luokan älyttömiä tempauksia, kuten kadonneen opettajan arvoituksen ratkaisemista. Riemastuttavaa antia ovat myös erilaiset epätoivoiset lunttausviritykset, joita varsinkin Loiva harrastaa. Hän menee jopa niin pitkälle, että lahjoo paikallisradion juontajan lukemaan radiossa bilsankirjaa kokeen aikana ja Loiva kuuntelee lähetystä pienestä radiosta. Lisäksi kirjat ovat täynnä huvittavia ruotsin käännöksiä, sillä Loiva ei viitsi paneutua ruotsin (tai mkinkään muunkaan aineen opiskeluun) vaan käyttää aikansa mieluummin uusien lunttaussysteemien kehittelyyn ja keksii tunnilla luovia vastauksia omasta päästään. Loivan takia koko luokka istuukin usein jälki-istunnossa. 

Suurimmassa osassa sarjan kirjoista aiheena on kuitenkin erilaiset rahankeruutavat luokkaretkeä varten. Luokka nimittäin päättää ysin alussa, että retkelle on keväällä päästävä, ja koska opettajat eivät edellisen kevään epäonnisen Helsinginreissun jälkeen halua auttaa 9B:tä rahankeruussa tai retkijärjestelyissä, on luokan otetava ohjat omiin käsiinsä. Niinpä 9B mm. järjestää huutokaupan, jossa melkein huutokaupataan reksin rouva, näyttelee Romeota ja Juliaa ilman parveketta, tuuraa paikallisradion juontajaa hiihtolomalla, pyörittää kahvilaa, tekee elokuvan ja terrorisoi kaupunkia ennennäkemättömien vessapaperimyyjäisten vuoksi. Lapsuuden suosikit -haastetta varten lukemani Se on moro, hullu luokka on sarjan viimeinen osa ja siinä 9B pääsee viimeinkin kauan odotetulle luokkaretkelle. Rahojen puutteessa luokka pääsee vain Tampereelle ja sielläkin ainoastaan ilmaiskohteisiin, mutta onnistuu saamaan koko mansen ja valvojan sekaisin.

Hyvän kirjan tunnistaa siitä, että se jaksaa naurattaa aina uudestaan ja uudestaan - jopa vuosien tauon jälkeen. Se on moro, hullu luokka on juuri sellainen kirja. Kirjat ovat humoristisia, kevyitä ja ohuita, ja vaikka kirjan henkilöt ovatkin yläkoululaisia, niissä ei läträtä viinalla tai kiroilla vaan ne sopivat juuri siksi hyvin alakoululaisille. Lukiessa kiinnitin huomiota kuitenkin siihen ikävää tosiseikkaan, etteivät kirjat kestä kovin hyvin aikaa - tämä seikka on ollut aiemmin esillä myös blogini kommenttiosiossa. 2000-luvun vaihteessa syntyneet nuoret ovat tuskin ikinä kuulleet esimerkiksi Kuurankukka-kappaletta, josta on mahtava mukaelma kirjassa Hullu luokka eetterissä, tai jos ovat, eivät ymmärrä sitä suurta suosiota, joka kappaleella takavuosina oli. Meille 90-luvulla Hullu luokka -kirjoja lukeneille tämä oli kuitenkin mahtava nostalgiapläjäys. Ja kyllä, kirjan luettua haluan edelleenkin opettajaksi=)

4½ /5

torstai 21. heinäkuuta 2011

Hyvästi Hiekkala

Kaivelin vanhempieni luona kaappeja ja löysin pinon vanhoja kirjoja, joten pääsin samalla edistämään Lapsuuden suosikit -haastetta. Vuokka Niskasen Hiekkala-kirjat on tarkoitettu juuri lukemaan oppineille lapsille ja ne kertovat Hiekkalan perheen lasten elämästä 30- ja 40-luvulla ensin kotona Karjalassa ja sitten evakkopaikoissa ympäri Suomea. Sarjan alkuosan kirjat käsittelevät tavallisia arkipäivän asioita, kuten leikkejä, mummolavierailuja ja lukemaan oppimisen vaikeutta. Sarjan myöhemmät osat kertovat sodasta lasten näkökulmasta, evakkotaipaleesta ja siitä pelosta ja hämmennyksestä, jota uudet asiat aiheuttavat.

Itseltäni löytyy kirja Hyvästi Hiekkala, joka kertoo talvisodasta. Aluksi lapset elävät kotona Käkisalmessa tavallista elämää: odotetaan koulun alkua, mutta päivät kuluvat vielä leikeissä ja sotilaiden harjoituksia seuratessa. Syksyn kuluessa elämä muuttuu kummalliseksi; eräänä päivänä isä sanoo, että Olavin, Inkerin ja pikkusisko-Annikin on lähdettävä äidin kanssa mummolaan Tulolan saarelle turvaan siltä varalta, että sota syttyy. Aluksi lapset ovat innoissaan lähdössä mummolaan, mutta oleskelu mummon luona meneekin odotettua pidemmäksi ja eräänä päivänä radiossa kerrotaan, että on syttynyt sota. Tulee desanttien pelko, radiouutiset, joissa kerrotaan "ei mitään uutta rintamalta", pommikoneet, joiden vuoksi juostaan lumipuvut niskassa kellariin ja aikuisten kummalliset puheet, joita kutsutaan "sotasalaisuuksiksi". Kirjan lopussa lapset joutuvat lähtemään kohti tuntematonta, evakkomatkalle.

Tykkäsin näistä kirjoista lapsena aivan valtavasti. Olin aika vanha, kun löysin nämä kirjat, varmaan melkein kymmenen, mutta siitä huolimatta ahmin kirjat suurella innolla. Olin todella pettynyt, kun sarja loppui ja muistaakseni sepitin itse näille jatkoakin. Hyvästi Hiekkala tuntui edelleen oikein toimivalta kirjalta, sillä se kertoi sodasta realistisesti, mutta kuitenkin lapsen tasolle sopivasti. Kirja sopii hyvin myös juuri lukemaan oppineelle lapselle, sillä kappaleet ovat lyhyitä, kirja sisältää kuvia ja pitkät sanat on vielä tavutettu. Aikuista lukijaa huvitti kovasti se, miten salamyhkäistä lapsen saaminen on ennen ollut: Olavi ja Inkeri ihmettelevät kovasti, kun naapurin tädit varoittelevat äitiä nostelemasta mitään raskasta ja sitä, miksi äiti sulkeutuu toiseen huoneeseen puhumaan isän kanssa kummallisia puheluita. Yllätys onkin melkoinen, kun he evakkojunassa herätessään huomaavat uuden pikkuveljen nukkuvan äidin vieressä. Nämä ovat hyviä kirjoja edelleen.

4½ /5

sunnuntai 17. heinäkuuta 2011

Lapsitappajat

Lapsitappajat on Leila Simosen kymmenen vuotta sitten ilmestynyt dekkari, jossa aiheena on lasten ja nuorten tekemät murhat ja muut rikokset. Kirjassa saavat kyytiä sekä rikkaiden että köyhien perheiden vanhemmat, joilla ei ole aikaa lapsilleen tai edes mielenkiintoa keskittyä heidän elämäänsä. 

Tapahtumasarja alkaa eräistä kotibileistä, jossa nuori poika heittää henkensä. Rikospoliisi Susi Teräsvuo alkaa tutkia tapausta, joka alkaa paljastua entistä monimutkaisemmaksi kuin aluksi olisi arvannut. Rikostutkintaa häiritsee myös Susin oma yksityiselämä, sillä hänen tuore aviomiehensä on kuollut tapaturmaisesti ja kesken surutyön Susia hämmentää myös yllätysraskaus.

Kirja oli sujuvasti kirjoitettu ja aihe oli mielenkiintoinen. Vaikka Simosen on varmasti ollut tarkoitus vain kärjistää, ovat kirjan tapahtumat ovat valitettavan tuttuja todellisuudesta. Lopussa tuli hieman mutkia matkaan, kun soppaan heitettiin lisää murhia ja nuoria ressukoita eikä aina ihan muistanut, kuka reppanoista oli minkäkin rikoksen takana. Surku tuli kirjan nuoria kohtaan ja Susin kohtalon vuoksi, mutta aiheen vuoksi nostaisin tämän Simosen parhaimpien (ellen jopa parhaimmaksi) kirjojen joukkoon. 

4+/5

perjantai 15. heinäkuuta 2011

Jänistanssi

Olen lukenut Carita Forsgrenilta yhden kirjan, hänen esikoisensa Kolmen kuun kuningatar, josta pidin paljon, ja vakuutuin Forsgrenin kirjoittajankyvyistä niin paljon, että halusin tutustua hänen muihinkin teoksiinsa. Auringonkehrä on kyllä edelleenkin lukematta, sillä en ole erityisen kiinnostunut kirjan kuvaamasta aikakaudesta eikä Forsgrenin uusin kirja Jänistanssikaan erityisemmin kiinnostanut, mutta Amman ja Anni M:n esimerkin innostamana päätin kuitenkin tarttua tähän kirjaan, kun kirja käveli vastaani kirjastossa.

Forsgrenin kaksi aiempaa kirjaa ovat historiallisia, mutta Jänistanssi on aivan uusi aluevaltaus, trilleri. Vaikka olen enemmän historiallisten kirjojen kuin jännityksen ystävä, genreä enemmän minua epäilytti se, että takakannen mukaan kirjassa on useita kertojia ja odotin sen vuoksi kirjan olevan kovin raskassoutuinen. 

Jänistanssin päähenkilö on kiltti Tiia, joka työskentelee animaatiostudiossa ja seurustelee maailman ärsyttävimmän sovinistipoikaystävän kanssa, josta lukija heti ensi metreillä uumoilee löytyvän erilaisia ikäviä puolia. Tiiaa potkitaan päähän niin työssä kuin pari- ja ystävyyssuhteissa, mutta kun Tiian kimppuun käydään ja samassa hötäkässä hän tutustuu Mirjaan, lakkaa Tiia olemasta nyrkkeilysäkkinä.

Oikein toimiva välipalakirja, ajattelin kun painoin kirjan kannet kiinni. Kirja oli nopealukuinen (se näyttää olleen minulle tärkeä asia viime aikoina), minulle aivan tarpeeksi jännittävä eivätkä useat kertojat sotkeneet lukukokemusta. Kirjaa lukiessa minulle tuli usein mieleen Anja Snellmanin kirjaan perustuva leffa Pelon maantiede, koska Jänistanssissa oli vähän samanlaista äärimmäisyyksiin menevää girlpoweria. Vaikka kirja tuntuikin heti lukemisen jälkeen hyvältä, totuus on, että nyt kun lukemisesta on muutama päivä, en muistanut edes kaikkia keskeisten henkilöiden nimiä. Eli vaikka kirja olikin hyvä, ei tämä silti mitään sen suurempia muistijälkiä jätä.

3+/5

torstai 14. heinäkuuta 2011

Suska

Loistavan lähdon jälkeen innostuin lukemaan uudestaan muitakin Leila Simosen Susi Teräsvuo -dekkareita, joista esittelen nyt toiseksi uusimman teoksen, Suskan. Kirja oli siitä poikkeuksellinen, että siinä ei tapahdu murhaa, mutta tunnelma on muuten vain hyytävä. 

Susi tapailee muutaman kuukauden mukavaa herrasmiestä, Jussia, jonka kanssa kuuma suhde kuitenkin laimenee, kun Susi saa tietää miehestä yhtä ja toista epäilyttävää. Jättäessään miehen Susi ei tajua, miten kaikin tavoin narsistiksi osoittautuva mies voi piinata häntä useita kuukausia ja pitää Susia ja tämän pientä poikaa pelon vallassa. Pahinta on, että Susi ei voi kertoa kenellekään tapauksesta, sillä kukaan ei usko, että mukava ja ystävällinen mies voi tehdä mitään niin kamalaa. Edes Susin paras ystävätär ei usko mitään ja niin Susi leimataan itse tasapainottomaksi hulluksi. Vaikka Susi on rikospoliisi, ei ammatin tuomasta kokemuksesta näytä olevan apua tai suojaa, kun mies päättää tehdä Susin elämästä helvettiä.

Kirja on ilmestynyt vuonna 2007, jolloin tuntui, että narsismi on aivan erityisen pinnalla kun jokaikinen lehti oli täynnä kertomuksia elämästä narsistin kanssa. Suska antaa hyvän kuvan siitä, millaista on elää pelossa ja epätoivossa, kun tukea ei saa edes omilta lähimmäisiltä. Vaikka en lukenutkaan kirjaa ensimmäistä kertaa, tuntuivat Susin kokemukset kylmääviltä; voi vain kuvitella, miltä itsestä tuntuisi, kun joku vainoaisi samalla tavalla. Pidän kirjaa Susi Teräsvuo -sarjan parhaimmistona, sillä Simonen selvästi tietää mistä kirjoittaa ja juoni etenee jouhevasti. Kannattaa tutustua, jos (fiktiivinen) tarina narsismista kiinnostaa.

4/5

Ajattelen sinua kuolemaasi saakka


Marianne Cedervallin Ajattelen sinua kuolemaasi saakka on ollut esillä jo useissa blogeissa ja mikä ettei, onhan kyseessä mahtava kesäkirja, kuten hehkeä kansi antaa olettaa. 

Kirja on kevyttä kesäjännitystä, jonka pääosassa on kaksi hyvin erilaista naista: Mirjam ja Hervor. Mirjam on tyylikäs lääkäri, Hervor puolestaan vähän höpsähtänyt ja homssuinen poppatohtori. Mirjamilla on ollut epäonnen miesten suhteen, sillä hän joutunut huijatuksi ja maksamaan kolmen miehen velkoja. Nyt hän palaa Hervorin kanssa Gotlantiin tarkoituksenaan kostaa näille miehille. Naisten kostomenetelmät menevät noitahommien puolelle, kun he innostuvat kokeilemaan kaikenlaisia yrttejä sekä sitä, voivatko ajatukset todella tappaa.

Tartuin kirjaan innostuneena, koska  kirjasta on ollut juttua jo monissa blogeissa. Kirja etenikin sutjakkaasti, mutta kaksi kolmasosaa luettuani alkoi vähän tympiä, sillä kirjassa oli sekaisin vähän kaikkea: jännitystä, murhia, vähän rakkautta ja ripaus mystiikkaa. Sekaisuus alkoi kirjan lopulla ärsyttää sen verran paljon, että luin kirjan loppuun pikaharppauksella. Ehkä vähän tiivistämällä ja karsimalla kirjasta olisi saanut paremman ja näppärämmän? Erikoisena vivahteena mieleeni jäi suomentajan tekemän ratkaisu, jossa jotkut henkilöt oli pantu puhumaan murretta tyyliin "Snääkö nuo ruusut panit tuohon?" Ei siinä muuten mitään häiritsevää ollut, mutta koska kyseessä oli käännöskirja, jäin miettimään, että puhuttaisiinko Gotlannissa vähän tuolla tavalla. Vaikka kirja ei kaikki odotuksia ihan lunastanutkaan, on tässä kuitenkin oiva kesäkirja helppoa luettavaa kaipaavalle. 

Tästä ovat kirjoittaneet myös mm.
Leena Lumi
Sanna

3-/5

maanantai 11. heinäkuuta 2011

Pyry

Kesälukeminen jatkuu taas kevyiden dekkareiden parissa, lukuvuorossa oli Anja Lampelan Pyry. Anja Lampela on oululainen eläkkeellä oleva vieraiden kielten opettaja, joka on ennen Pyryä julkaissut kaksi kirjaa. Olen lukenut ennen blogia hänen esikoisensa Älä koske ope, joten pidin ihan mukavana ja leppoisana kirjana, joten päätin sitten tarttua myös Pyryyn.

Kirjan päähenkilö Pinja on nuori nainen, joka odottaa poikaystävänsä kanssa onnellisena perheen ensimmäistä vauvaa. Kesken auvoisen odotuksen mies kuitenkin rakastuu toiseen ja jättää Pinjan yksin. Pinja menee aivan tolaltaan eikä pysty nauttimaan vauva-arjesta pienen poikansa kanssa. Pinja eksä on kuitenkin aivan myyty Pyry-vauvasta ja haluaa olla mukana entisen perheensä elämässä mahdollisimman paljon. Tästä Pinja keksiikin, että Pyry on keino saada mies takaisin itselleen. Pinja paneutuukin lapsenhoitoon uudella innolla, onhan hänellä nyt jotain, mitä kohti pyrkiä, mutta kaikki ei menekään aivan suunnitelmien mukaan...
Pyry oli sujuvaa ja nopeaa luettavaa, juuri ihanteellinen matkakirjaksi, sillä tätä lukiessa ei tarvinnut paljon kelloa vilkuilla. Aihe tuntui vähän kuvottavalle ja todella toivon, että takakannen lause "Pinjan tarina sijoittuu nykypäivään ja sen tapahtumat voisivat olla totta tässä ja nyt, meidän jokaisen naapurissa." ei kuitenkaan pidä paikkaansa. Miinusta annan kirjalle lopusta, joka oli tehty turhan "onnelliseksi". Lopussa myös korostettiin turhan paljon syyllistä sekä avattiin avoimet kohdat. Pinja oli myös vähän ärsyttävä päähenkilö, tahdoton ja omanarvontunnoton, joka ei välittänyt säilyttää ylpeytensä rippeitä. Kaiken kaikkiaan kumminkin sopivan kevyttä kesäluettavaa, sillä kirjaa lukiessa ei pahemmin tarvinnut ponnistella.

Pyryn on lukenut myös Rachelle.

3+/5

sunnuntai 10. heinäkuuta 2011

Top kymppejä


Sanna Luettua-blogista antoi minulle tämän useissa blogeissa kiertäneen haasteen, jossa on tarkoitus listata suosikkikirjoja ja suosikkikosmetiikkaa. Minulla tämä listaaminen on vähän jäänyt, koska kulunut viikko on ollut hyper-kiireinen, sillä sain yllättäen töitä ensi vuodeksi - minut kirjaimellisesti haettiin kotoa töihin. Yllättävä työpaikka on aiheuttanut valtavaa sumplimista kesätöiden, opiskeluiden ja asunnon kanssa, sillä opiskelu- ja työpaikkakunnan välillä on useampi sata kilometriä. Nyt on kuitenkin kaikki kunnossa asuntoa myöten, joten voin rauhallisin mielin odotella töiden alkua ja keskittyä lukemiseen:)


Suosikkikirjani olen listannut blogin alapalkkiin, joten en ala niitä tähän toistamaan. Niinpä ajattelin koostaa oman top kymppini vuoden 2011 ekan puoliskon aikana lukemistani kirjoista. Yleensähän näitä listoja tehdään aina vuoden lopussa, mutta koska uskon, etteivät kaikki näistä kirjoista yllä lopulliselle listalleni, listaan niitä nyt tänne vapaassa järjestyksessä.

1. Irja Virtanen / Kenttäharmaita naisia
2. Marja Björk / Puuma
3. Ian McEwan / Sementtipuutarha aihe on tosi rankka mutta kirja jätti palavan halun tutustua muihin herran kirjoihin
4. Sapphire / Precious
5. Aino Kontula / Rexi on homo ja opettajat hullui Hauskin tänä vuonna lukemani kirja
6. Gabi Köpp / Kunpa en olisi ollut tyttö Huomasin juuri, että tästä en ole postannut, mutta kirja oli kiinnostava ja järkyttävä tarina nuoresta saksalaistytöstä, joka toisen maailmansodan jälkeen joutui vihollisten käsiin.
7. Raili Mikkanen / Suomen lasten linnakirja
8. Anna Kortelainen / Eri kivaa!
9. Elina Hirvonen / Kauimpana kuolemasta
10. Cathy Kelly / Onnen ainekset Paras lukemani hömppäkirja

Kosmetiikan top 10

1. Lumenen Arctic Aqua -kasvovoide Talvisin minulla on kuiva iho ja tämä auttaa tosi hyvin, muttei silti ole liian tujua
2. Pirkan hoitava huulivoide Minusta on vanhimmiten tullut huulirasvan suurkuluttaja. Pirkan oma toimii tosi hyvin ja tuoksukin on hyvä.
3. Ripsiväri. Ripsari on ainoa meikki, jota käytän päivittäin. Suosikkimerkkini on Maybellinen One by One.
4. Lancomen huulipunan kiinnityskiilto. Mulla ei ole pakettia kädenulottuvilla, joten en muista tarkkaa nimeä, mutta kun tätä sivelee huulipunan päälle puna kestää tosi hyvin. Olen enemmän huulipuna- kuin -kiiltoihmisiä.
5. Jos käytän huulikiiltoa, se on tämä:  L´oréal Glam Shine 6h.
6. Rajauskynää käytän harvoin, mutta silloin luotan Lancomeen
7. Dove visible effects -käsivoide. Tekee käsistä pehmeät.
8. Dove body milk. Ihana kevyt tuoksu ja levittyy hyvin. Toimii kuivalle iholle.  
9. Dove suihkusaippua. Pullon pitää olla perinteinen sininen, koska siinä on paras tuoksu. Saippua on myös ihanan voidemaista eikä kuivata ihoa.
10. Lempituoksuni on jo vuosia ollut Laura by Laura Biagotti

Haaste lähtee eteenpäin
Muutkin saavat ottaa, jos kiinnostaa:)

maanantai 4. heinäkuuta 2011

Loistava lähtö

Kirjakauppiaiden ja kirjastovirkailijoiden mukaan kesällä luetaan paljon dekkareita ja jännitystä ja ainakin omalla kohdallani allekirjoitan tuon täysin, sillä minulla on tälläkin hetkellä luvun alle ja arviointia odottamassa useampikin jännityskirja. Jännitystä on myös kuvassa oleva Leila Simosen Loistava lähtö, kirja, jonka nimi herättää kaikenlaisia mielleyhtymiä varsinkin, kun takakannessa kerrotaan kirjan kertovan vanhustenhoidosta ja hoivapalveluista.

Kirjan kirjoittaja Leila Simonen on yhteiskuntatieteiden tohtori, kouluttaja ja dekkarikirjailija. Simosen uusin kirja, Loistava lähtö, on hänen viides dekkarinsa ja kirjan päähenkilönä häärii edelleen hänen muista rikoskirjoistaan tuttu rikospoliisi Susanna "Susi" Teräsvuo. Simosen tyyliin kuuluu kirjoittaa yhteiskunnallisista ja ajankohtaisista aiheista, kuten Loistavan lähdön vanhuuspolitiikka: aiemmin hän on käsitellyt kirjoissaan mm. lasten tekemiä rikoksia, prostituutiota ja narsismia. Tässä kirjassa Susi kokee vanhustenhoidon ongelmat ja epäkohdat henkilökohtaisesti, sillä hänen dementoitunut tätinsä tarvitsee hoivaa. Lisäksi Susi joutuu työnsä puolesta selvittelemään kotona kuolleena löydetyn mummon tapausta sekä tapausta, jossa vanhemmat naiset ottavat ilon irti elämänsä viime metreillä nuorten ghanalaisten miesten kanssa. Yksinhuoltajuus, rankka työputki ja piruileva kollega saavat Susin hermot kiristymään äärimmilleen, mutta onneksi arkea piristää uusi romanssi komean ja mukavan työkaverin kanssa.

Olen tykännyt lukea näitä Susi Teräsvuo -dekkareita, sillä kirjat on mutkattomasti kirjoitettu ja
juonenkuljetus toimii. Kirjat ovat vähän samantyyppisiä kuin Maria Kalliot, sillä näissäkin on kirjoitettu yhteiskunnallisista aiheista, lasikatoista ja uran ja äitiyden yhteensovittamisesta. Loistava lähtö oli kuitenkin pienoinen pettymys muiden kirjojen rinnalla; kirjassa oli minusta turhan paljon paasausta vanhustenhoidon tilasta ja muutenkin aika paljon toistoa, mikä teki kirjasta ajoittain raskasta luettavaa. Plussaa kirja sai kuitenkin kiinnostavasta ja ajankohtaisesta aiheesta.

3½/ 5