keskiviikko 4. tammikuuta 2012

Haastava blogivuosi 2012

Vuosi on vasta aluillaan, mutta minäpäs olen jo haastanut itseni mukaan ties kuinka moneen kirjahaasteeseen. Olen haastehullu ja rakastan suunnitella haastekirjalistoja. Fiilislukijana monet haastekirjat jäävät tietysti kiinnostavampien kirjojen jalkoihin ja haasteet jäävät kesken. Tietysti haasteet ovat vain hauskoja leikkejä eivätkä mitään kuolemanvakavia, mutta siitä huolimatta minua kismittää vietävästi, jos en saa kirjoja luettua=D

Viime vuonna monessa blogissa suoritettiin Lue kirja, katso leffa -haastetta, joka vaikutti niin kivalta, että päätin yrittää suorittamista tänä vuonna. Katson aika vähän elokuvia, joten toivon että haasteen myötä saisin katsottua enemmän leffoja. Kymmenen kirja-elokuva-paria vaikuttaa aika kunnianhimoiselta, joten olen tyytyväinen, jos saan viisi paria suoritettua. Viime vuonna blogeissa oli myös 10 klassikkoa -haaste, johon itsekin osallistuin, mutta laihoin tuloksin. Haasteen idea on kuitenkin niin kiva, että ajattelin yrittää sitä uudestaan tänä vuonna, tosin ilman mitään kirjalistaa.

Morre julkaisi blogissaan Kuusi kovaa kotimaista -haasteen, jossa on tietysti tarkoitus lukea kuusi kotimaista kirjaa, jotka ovat pitkään roikkuneet lukulistalla, mutta joita syystä tai toisesta ei ole tullut luettua. Aluksi ajattelin, etten lähde tähän mukaan, mutta muutin mieleni. Luen enimmäkseen kotimaista kirjallisuutta, joten sen vuoksi haasteen ei pitäisi tuottaa vaikeuksia. Aina myös löytyy kirjoja, jotka ovat roikkuneet iäisyyksiä lukulistalla, joten nyt on hyvä tilaisuus korjata tuo "pitäis lukea" -ongelma.
Tässä muutamia potentiaalisia kirjoja:

Minna Canth: Työmiehen vaimo
Juhani Aho: Yksin
Maria Jotuni: Huojuva talo
Anja Kauranen: Sonja O.
Kjell Westö: Missä kuljimme kerran
Elina Hirvonen: Että hän muistaisi saman


Yhtenä ikuisuustavoitteena on tutustua erilaisiin kirjailijoihin/kirjoihin/kirjallisuudenlajeihin ja tätä varten kehittelin Kuukauden kirjateeman. Kirjateema voi liittyä johonkin aiheeseen tai kirjallisuudenlajiin ja se vaihtuu kuukausittain. Tarkoitukseni on lukea ainakin yksi kuukauden kirjateemaan sopiva kirja. Tammikuun kirjateemaksi valitsin Lämpimiin maihin, joten aion lukea sellaisen kirjan, jonka tapahtumat sijoittuvat johonkin lämpimään maahan.

Tämmöistä tässä vaiheessa. Näiden lisäksi jatkuu vielä oman kirjahyllyn lukemattomien kirjojen vähenemiseen tähtäävä Aakkoshaaste, joka tosin näyttää aika epätoivoiselta, kun työnnän kirjahyllyyn aina uusia kirjahankintoja. 

Innolla odotan, mitä muita haasteita blogistaniassa vielä kehitellään:)

11 kommenttia:

Valkoinen Kirahvi kirjoitti...

Ei kai tässä voi muuta kuin todeta, että wautsi wau! Sinulla on selvästi uusi vuosi ja uudet kujeet -vaihe päällä. Minä vasta käynnistelen itseäni tähän vuoteen--- hitaasti, hitaasti.

Sanna / Luettua kirjoitti...

Kivoja haasteita! Minä tosiaan suoritin klassikko- ja leffahaasteet viime vuonna ja tänä vuonna teen tuon kuusi kovaa kotimaista ja jatkan omaa maailmanvalloitushaastettani;)

Susa P. kirjoitti...

Valkoinen kirahvi, katsotaan nyt että miten kauan tämä innostus kestää=)

Sanna, sinulta just keksinkin tämän leffahaasteen. Tsemppiä maailmanvalloitukseen. Se vaikuttaa kiinnostavalta, mutta aika työläältä:)

Anonyymi kirjoitti...

Siinä haastetta kerrakseen, onnea urakkaan! Minä otin tälle vuodella kanssa tuon Morren haasteen. Meillä on yksi sama kirjakin eli Westön Missä kuljimme kerran. Kiva lukea sitten, mitä mieltä olet siitä. :)

Kirsi Hietanen/Kirsin kirjanurkka kirjoitti...

Tuolla Morren haasteen listalla saat mukavasti samalla kasaan klassikoita. Haasteita kannattaakin yhdistellä, ettei ihan tule ähky :) Aakkoshaasteesi idea on mainio, mutta toteuttaminen ainakin minulla mahdoton, koska hylly suorastaan pursuaa! Morren haasteen aion minäkin suorittaa.

Maija kirjoitti...

Onnea haasteisiin! :)

Mua ihan hirvittää, että moneenkohan haasteeseen itseni ilmoitan mukaan :D Kaikki tuntuu houkuttelevan niin paljon, myös tuo virallisesti jo päättynyt 10 klassikkoa. Ja oikeastaan minustakin olisi kiva kokeilla tuota lue kirja - katso elokuva -haastetta... Niin ja aakkoshaaste on kiehtonut jo pitkään myös. Kääk! :D

Villis / Villasukka kirjahyllyssä kirjoitti...

Minullakin jäi 10 klassikkoa kesken, mutta ajattelin röyhkeästi vain jatkaa siitä mihin jäin -siitä huolimatta että haaste päättyi virallisesti... Myös (kauno)kirjallinen maailmanvalloitus jatkuu, aakkoshaastetta mietin sekä Morren haastetta myös...

Paula kirjoitti...

Sinullahan on sitten sävelet ensi vuodeksi selvillä! :-)

Mikä on tuo Aakkoshaaste? Minäkin voisin sitä kokeilla...

Lisäksi otan osaa Morren haasteeseen. Itse olen oppinut sen näkemään Itsenäisyyspäivän haasteena, mutta ilmeisesti se on juuri tuo kuus kovaa kotimaista :-D.

sonja/lukuhetket kirjoitti...

Hienoja suunnitelmia sinulla uudeksi vuodeksi! Kyllä haasteet ovat elämän suola! nim.merk. toinen haastehullu:)

Leena Lumi kirjoitti...

Maria Jotunin Huojuva talo on upea, rankka, vaikuttava...kaikkea.

Susa P. kirjoitti...

Jossu, minäkin odotan sinun mielipidettäsi:)

Kirsi, totta on että muuten tulee kamala haasteähky jos lukee joka haastetta varten eri kirjoja. Morren haaste näyttää olevan suosittu:)

Maija, lue kirja, katso -leffa on kyllä tosi kiva haaste, johon osallistumista suosittelen lämpimästi:)

Villasukka, kiva huomata etten olllut ainoa joka luovutti kesken kaiken:) Sinulla kävi kuitenkin minua paremmin kun ehit aloittaa sitä.

Paula, aakkoshaasteen tarkoitus on lukea kirjoja kirjailijan sukunimen mukaisessa aakkosjärjestyksessä: siis yksi kirja kirjailijalta, jonka sukunimi alkaa a:lla, sitten kirja siltä kirjailijalta, jonka sukunimi alkaa b:llä jne. Ö:hön asti. Itse olen kaivellut suurimman osan haasteen kirjoista oman kirjahyllyni lukemattomien teosten joukosta.

Sonja, kiva tavata toinen haastehullu:)

Leena, olen halunnt lukea Huojuvan talon siitä asti, kun joskus vuosia sitten näin videolta siitä tehdyn tv-elokuvan:)